Kaikki järjestyy, mä lupaan.

Voi kamala näitä öitä. Oon ollut kuumeessa ja silloin ehkä pahimmat painajaiset. Kolmena yönä mies on kuollut auto-onnettomuudessa ja viimeyönä hän jätti minut. Plus kaikki läheisen ihmisen menettämiset. Mä en saa edes hetkeä rauhaa edes unissani näistä pelkotiloista. Pelkään ja pelkään ja pelkään. Vaikka ei olisi mitään syytä.

Jotenkin pakko sanoa nyt tämä, mä en ole tappamassa itseäni. Niin kauan ku mulla on mun läheiset, mies, äiti ja isä, sisko ja veli ja Neiti N. Teitä ennen en voi lähteä. Tää blogi keskittyy lähinnä siihen mun pahan olon purkamiseen. Helppoa kirjoittaa ajatukset ulos. En ehkä kaikkea kirjoittamaani tarkoita kirjaimellisesti. On mulla hyviäkin päiviä joskus. Ja tällähetkellä vointi on lähes hyvä, mielenterveydellisesti. Syön määrätyt lääkkeet ja käyn psykalla. Bipo-ryhmä loppui, harmi sille. Hyviä tyyppejä. Mielenkiintosia ihmisiä. Jalka vähän vaivaa ja rajoittaa liikkumista tästä asunnosta mut hei, enempi kirjoitusaikaa! Enempi aikaa purkaa päätäni. Etten leviäisi lattialle.

Hirveä vitutus-itku-huonoaamu-kohtaus tänää. Mä heräsin, tiputin kurkun vahingossa just kipeälle ja tulehtuneelle jalalleni ja itku pääsi. Päätinkin ottaa paprikaa leivän päälle, se oli mädäntynyt. Kahvit kaatui syliin. Itku-potku-raivarit. Kurkku jäi lattialle ja paprika lensi seinään. Mies pakeni kaupungille aamu-minuani. Itkin ja raivosin. Ei minua itkettänyt enää muttakun tämä tunnepaska! Oon ihan liian herkillä kokoajan. Ja nää vitutus-raivokohtaukset on vaan niin pahoja että itku tulee, vaikkei edes itkettäisi. Vaikea selittää. Jo julkaisemani kirjoitus olotilastani uudestaan :

kädet puristuu nyrkkiin
naama lämpeää vitutuksesta
posket punoittaa
melkein ahdistaa
kyynel tipahtaa
ei siksi että itkettäisi
hillitsen itseni
etten hajottaisi itseäni
tunnemössöä
kyynel silmässä
kynnet ihossa

Melko vaikeeta. Mut mulla on uudenvuoden lupauksia ja paljon! Menen lääkäriin tämän jalan takia, menen siihen jalkaleikkaukseen ja kun toivun siitä niin alan oikeasti kuntoilemaan. Haluan kesäkuntoon. Ja lupaan olla viiltelemättä! Haluan että nykyiset punaiset arvet parantuisivat kesään mennessä edes vähän ja voisin pitää lyhythihaisia paitoja hyvin mielin. Mieskin oli aivan että "tuo on ihan mielettömän hyvä päätös". Niin ja parasta kaikessa, mä oon tässä jo monta kuukautta sanonut että "mä haluan kouluun" ja "mä haluan opiskella jotain". Mulla on heti tammikuussa aika työvoimatoimistoon ammatilliseen kuntoutukseen. Sitä kautta mulla on tosi hyvät mahdollisuukset kaikkeen. Apua, ihan outoa olla näin positiivinen. Mä odotan kesää ja aikuisten oikeesti nyt tuntuu siltä et elämä hymyilee. Välillä huonoja päiviä ja kausia mut alan vihdoin tajuta että se on vaan tää kakssuuntanen.

J:n sanoin, "kyllä kaikki järjestyy".

se oli niin pieni ettei se osannut puolustaa itseään
se oli niin pieni ettei se tajunnut kuin vasta myöhemmin
se oli niin hämmentynyt ettei se osannut itkeä
ei siitä otettu edes valokuvia
ja myöhemmin kun se tajus
ja monen asian yhteentuloksena yritti tappaa itsensä
sen oma äiti vaan kysy että minkälaiset hautajaiset se tahtoo

sillä on mekko päällä
hiukset kiharalla ja meikkiä
se harjoittelee
se haluaa olla normaali
se haluaa tietää miltä se tuntuu
se kuvittelee tanssivansa
ja haluaisi risteilylle
ja laskettelureissulle
niinku normaali lukiolainen
se hymyilee vähän aikaa peilille
kunnes tajuaa ettei se ole normaali
eikä sillä ole kavereita
se on ihan yksin
ja nyt se sai itsensä itkemään
kysyy vain itseltään
miksen minä voisi olla normaali?

Pelkotiloja

En tajua tätä. En tajua itseäni. Pelkään.

Pelkään niin paljon että tärisen. Vaikka ei pitäisi olla mitään pelättävää.

Pelkään joutuvani vankilaan velkojeni takia. Pelkään menettäväni läheisen ihmisen.

Pelkään kuolemaa. En ole tarpeeksi vahva kestämään enää yhtään menetystä.

Kyyneleet nousee silmiin. Ahdistaa. Pelkään siksi, koska tiedän ettei mikään hyvä kestä ikuisesti.

 Kaiken hyvän jälkeen tulee aina paskaa niskaan. Yleensä ihan kaatamalla.

Auringon jälkeen sade, ilon jälkeen kyyneleet.


Osaan jo kuvitella kaiken valmiiksi. Menetän jonkun tärkeän ja samalla itseni. Kadotan viimeisetkin osat itsestäni. Olen hukassa. Sekaisin. Psykoosi ja ikuinen osastopotilas. Ainakun saisin mahdollisuuden niin yrittäisin tappaa itseni. Niin heikko minä olisin.

Kysely vuodesta 2011

Kuinka paljon täytit vuonna 2011? - 20
Tunnetko aikuistuneesi? - No en kyllä aikuistunut mutta kokemuksia keräsin ihan kiitettävästi.
Oliko sellainen vuosi kuin toivoit? - Ei todellakaan. En kuollut vaikka niin toivoin.

OLITKO?
Sairaalassa, miksi, kuinka kauan? - Jotain 4-5 kuukautta osastoilla ja sairaalassa ehkä parin viikon verran. Yliannostuksia lähinnä.

Ambulanssissa, miksi? - Joo ihan helvetin monta kertaa. Yliannostuksia ja ranteitte pilkkomista.

Laivalla - En.

Hautajaisissa - En. En ollut tervetullut.

Häissä - En.

Mökillä - Joo.

Ulkomailla - Ruotsissa viinakaupassa :)

MATKUSTITKO:
Junalla - Joo pari extempore-reissua Kajaanii ja Tampereelle. Maniavaiheessa.

Linja-autolla - Joo.

Lentokoneella - En.

Laivalla - En.

Jollain muulla, millä? - Autolla.

MIEHET
Olitko ihastunut - Joo muutaman kerra.

Suutelitko - Jep.

Nukuitko jätkän kanssa, monenko? -Joo aika monen. Mut alle kymmenen.

Halasitko jätkää, montaako? - Ei voi muistaa mut aika montaa!

PETTYMYKSET
Menetitkö läheisen - Joo :'(

Kärsitkö sydänsuruista - Jep

Riitaa ystävien kanssa - Joo. En oo kaikista helpoin ihminen.

PÄIHTEET
Alkoholia - Aivan liikaa
Huumeita - Piriä ja pilvee
Tupakkaa - Sitäki aivan liikaa
Nuuskaa - Ei ikinä, hyi!

RANDOM
[x]olin baarissa
[ ] itkin ilosta
[x] itkin surusta
[x] olin onnellinen
[x] masentunut
[x] laihdutin
[x] sain mitä olin kauan halunnut
[x] tein jotain mikä kaduttaa
[x] sekoilin

MILLOIN VIIMEKSI?
Ilahdutit jotakuta? Eilen miestä. Siivosin koko kämpän.

Laittauduit hienosti? Viime viikonloppuna.

Käytit peruukkia? Joskus pentuna ehkä.

Joit mehua? Eilen kun oli niin kamala rapula eikä mikään menny alas.

Söit kakkua? Iskänpäivänä

Kuuntelit musiikkia? Just nyt. Miks kaikki kaunis katoaa?

Nukuit? Viimeyönä

Söit? Muutama tunti sitte aamupalaa

Nauroit? Äsken. Neiti N:lle. :)

Itkit? Eilen. Oli aivan kamalia pelkotiloja.

Hyräilit? Vähä aikaa sitte.

Lauloit? Vähä aikaa sitte.

Hymyilit? Aamulla.

Otit valokuvan itsestäsi? En kyllä edes muista.

Sanoit omasta mielestäsi oudon sanan? No välillä kaikki sanat tuntuu oudoilta.

Sanoit moi? Tänää

Puhuit jotain muuta kieltä, kuin suomea? En ees muista. Paitsi saatoin laulaa jotain biisiä enkuksi maanantaina.

Näit unta? Viimeyönä.

Oliko uni hyvä vai paha? Paha. Ahdistava. Painajaisia niinku aina.

Olit onnellinen? Eilen ainaki hetken. Mies antoi anteeksi hölmöilyt.

Mitä haluat joululahjaksi? Villasukat ja suklaata.

Missä ja miten vietät joulun? Vanhemmilla. Lähinnä me vaan syödään.

Mitä aiot tehdä uutena vuotena? Toivottavasti jotain N:n kans! Ainaki aion juoda.

Cannabis Absinthe

Erittäin hauska ilta N:n kans. Sairaita juttuja ja avautumista kaikesta. "Hei lähetää polttelee!" Ja niin me mentiin. Nauratti aivan saatanasti. Sitte N lähteeki. Sitte lisää viinaa ja ääää en edes muista. Join muistini. Kamalaa. Mies hakee autolla kun en osaa kävellä. Hän on vihainen. Minua pelottaa että hän löisi minua. Niinkuin kaikki edellisetki miehet. Aamulla kamala morkkiskrapula. Enkä muistanut edellisestä illasta/yöstä mitään. Mies kertoo että melkein tukehduin omaan oksennukseeni. En ollut herännyt edes siihen. Oon kamala. En enää ikinä juo niin paljon. Nyt vain yritän korjata kaiken. Mies luuli että petän sitä. En mä petä. En ikinä pystyis. Pakko siivota. Ja laittautua. Jos tänään tehtäis jotain kivaa yhdessä.

Pelottaa ja ahdistaa. Tahdon kuolla.

Nyt jotain mitä en osannut odottaa itseltäni. Edellisen blogini osoite on http://pariisinkevat.vuodatus.net/. Sinne en enää kirjottele koska läheiset luki sitä. Nojoo. Kuitenkin.

22112011


kädet puristuu nyrkkiin
naama lämpeää vitutuksesta
posket punoittaa
melkein ahdistaa
kyynel tipahtaa
ei siksi että itkettäisi
hillitsen itseni
etten hajottaisi itseäni
tunnemössöä
kyynel silmässä
kynnet ihossa

Just tässä katselin J:n kuvia. Jokaisesta kuvasta näkee hänen luonteensa. Iloinen, hauska, salaperäinen. Hänen silmistään huokuu ystävällisyys ja viisaus. Hassua, ne on vain kuvia. Kyllä mä näin hänen silmistään myös tuskan. Mutta epätoivoa en ikinä. Hän sanoi aina että kaikki järjestyy. "Jos ei järjesty nii laitetaan ne järjestymään". Hän ei paljoa puhunut itsestään, hän keskittyi kuuntelemaan. Tiedän sen nyt. J:llä oli paljon ystäviä. Paljon ystävien murheita. J:lle oli helppoa kertoa omat ongelmat ja hän kuunteli. Mutta kuka kuunteli häntä? Ehkä hän siksi tappoi itsensä, liian monta murhetta mielessä, kaikki ei edes ollut omiaan. Hän oli liian kiltti ihminen. Mulla on aivan kamala ikävä. Yksinäisinä ja pimeinä iltoina vieläkin syytän itseäni siitä. Miksen vain voinut mennä hänen mukaansa sinä iltana. Ehkä oisin voinut puhua hänet ympäri. Ehkä hän olisi elossa vieläkin ja kaikki olisi hyvin. Totta se on, parhaat lähtee ensin.

Lisää vanhoja valokuvia. Entinen mies leikkas oman sukkansa mulle käteen siteeksi kun se vuoti niin kamalasti viiltelyn jäljiltä. Ja halusin repiä niitä auki uudelleen ja uudelleen. Siksi sukka kädessä. Melko kätevä side, pysyy hyvin paikoillaan ja vaikka mitä! Pesukonepestävä.

Mulla ei ole housuja. Ja nyt kun katsoin jotain kolmen vuoden takaisia kuvia niin kokoajan vaan huudan päässäni "MIKKÄ VITUN HOUSUT NUO ON JA MISSÄ IHMEESSÄ NE ON JA KUKA NE ON MINULTA VIENY!" Tahon housujaaa! Vaikiaa ostella ees mitään kun esim nyt olen vähänniinkuin laihiksella. Vaikeeta. Jos en ostais enää mitään. Paitsi mmm. Mitenvain. Toisaalta lasken kokoajan kaloreita ja mietin ja suunnittelen syömisiäni ja silti ajattelen olevani lihava, niinkuin olenkin, tänään huomasin kaksoisleukani kun vetää naamaa vähän taaksepäin. Hyi vittu. Muistan yhden dieetin noin vuoden takaa, päiväannos oli 700kaloria ja jokaista sataa ylimääräistä kaloria kohden sai vetää yhden viillon käsivarteen. SairasSairasSairas. (Huom, sai viillellä. Huom., kuin lihava olin vuosi sitten.)

Hyi. Lisää kuvia. Oon yhdeksännellä luokalla ja jossain ysien pippaloissa, koulun järjestämissä. Oon yksin. Kaks kuvaa missä mä oon ja niissäkin mun ilme on niiiiin tyhjä. Muistan kyllä, en mä halunnut mennä minnekkään luokan juttuihin yläasteella. Miks oisin halunnu ku ei mulla ollu kavereita. Hyi saatana.

Itse asiaan. Tänään melkeimpä uhkailin psykalle että tapan itseni. Mulla ois lääkkeetki valmiina. No okei okei Neiti N. Ne lääkkeet on sun ja mä tuon ne sulle takaisin. Mutta kuitenkin. Kerroin psykalle taas kuinka aion riistää itseni tästä maailmasta JA MITÄ HÄN SANOO..... "Seuraava aika menee kahen viikon päähän ku ens viikko on niin täynnä." Ihan ku tyhjille korville puhuis. Se ei ota mua tosissaan ja kukapa ottaiskaan. Mä olen sairas ja epävakaa, impulsiivinen ja kaksisuuntainen vitun hullu. Vitun hullu. Ehkä oon huomionhakuinen tälläkertaa. Ehkä haluun ajoissa apua. Tää kakssuuntanen juttu ei ole helppoa oikeesti. Mä tarvitsisin jotain osastohoitoo. Mun masennusjakso alkaa lipsuu käsistä. Kohta taas sairaalassa. Ehkä jo tänään. Sori N.

Vielä lisää tosta mun psykasta. Se ei jotenki oikeasti tajua mua. Silloin viimeksi kun yritin tappaa itseni, laitoin psykalle viestiä että nyt teen näin. Hän ei edes vastannut minulle mitään. Jälkeenpäin vain sanoi jotain epämääräistä että "niin kun sinä laitoin itsemurhaviestejä minulle", ajattelin vain että OISIT VITTU VOINUT JOTAIN EDES VASTATA MULLE SIIHEN VIESTIIN SAATANA. Semmonen psyka mulla. Puhuu mielummin itsestään ku musta. Ja luulis et se tunti kerran viikossa ois aikaa puhua minusta. Ei psykasta.

Lääkitykseen! Lamictal plus alkoholi tekee musta aivan järkyttävän ihmisen. Jotenki vainoharhaisen. Joskus jopa halluja. Ehkä siksi juon. Niinkuin nytkin. Musta vähän tuntuu etten ikinä kirjoita mitään selvinpäin. Miten voisinkaan kun mun luovuus on kuollut. En ole saanut aikaiseksi runoja, biisejä, kunnollisia tekstejä enkä mitään. Tämäki on vaan pelkkää vuodatusta surkeasta elämästäni. Voi jumalauta. Heti kun aloittaa lääkityksen niin luovuus katoaa. Tunnekylmä. Tunnevammainen. Tunnepaskaa.

Mä en jaksais enää. Ihan oikeasti.

Okei nyt alkaa alkoholi plus lamictal iskee melko aggressiivisesti. Taas tulee sellainen mmm väkivaltainen olo. Voisin hajottaa jotain. Sellainen tunne, ettei kaikki ole hyvin. Että jotain pahaa tapahtuu ja jos ei tapahdu nyt niin tulee tapahtumaan. Karma on se juttu.
Kaikki kostautuu.

Lissää lissää

Ja tottakai mun piti mokailla vähän lisää. Join taas ylläriylläri toissapäivänäki niinku tänäänki muuten ja toissapäivänä just olin josai räkälässä istumassa loppuillasta parin kaverin kans. Sit mun äidin miesystävä, joka sattuu oleen myös mun entinen osasto-hoitaja, tuli ehotteleen mulle kaikenlaista ja haukkui mun äitiä niin apua oikeesti, mää löin sitä kaks kertaa nyrkillä naamaan ja lensin ulos koko baarista! Siinä ehkä koko viikon kohokohta. Toivottavasti ei tuu pahoinpitelysyytettä sentää.. Se tästä vielä puuttuski. Helvetti ku pitää ihmisen olla niin idiootti. Eilen oli pikkuiset morkkikset tästä.

Ja kyllä, tahdon edelleen tappaa itseni. Ei tästä elämästä mitään tule vaikka kuinka yrittää. Ja aina oon sanonut itselleni että sitten kun mulla ei ole perhettä, koulua, terveyttä, luottotietoja, kavereita ym mitään elämisen arvoista niin on aika tehdä piste tähän kaikkeen. Mitään noista mulla ei ole enää. Vain mies. Ja luulempa ettei hän jaksa minua kauaa. Kuka helvetti jaksaisi tällaista. En minäkään jaksa itseäni. Tulee pitkä ja kylmä talvi. Jotkut sammuu hankeen ihan vahingossa.

Kuulumisia

Vähään aikaan en oo päässy julkaisemaan mitään tekstejä mutta olen kyllä kirjoittanut! Ja tästä lähtee päivämääräjärjestyksessä, vanhimmat ensin.

" 5.10.2011

Huonot päiväsi

Vaikeeta. Tuntuu että kaikki asiat on ihan sekaisin. En osaa yhdistellä palasia. En osaa ratkaista pulmia. En pysty tähän yksin. En uskalla vastata puhelimeeni edes. Menen ihan sekaisin jos edes yritän ratkoa näitä. Okei, olen sairaslomalla (kai) vuoden loppuun asti mutta en saa kelalta kuntoutustukea koska kelan mielestä en ole sairas. Okei. Olenko siis työtön työnhakija? Mutta enhän minä voi olla jos olen sairaslomalla. Pitäisikö minusta tulla nyt opiskelija joka on sairaslomalla? Vai olenko edes sairaslomalla. No olen nyt kuitenkin hakenut kouluihin ja kursseille ymmm. Ja nyt ehkä olisin päässyt yhteen mutta en voi ottaa sitä vastaan koska en ole työkkärin kirjoilla. En ole mitään. En ole mikään. Pelkkä sairas. Sairas sairas sairas. Mutta en kelan mielestä. Lääkärin mielestä. Miksei kukaan auta minua.

Ja kaikki tämä stressaa minua niin paljon etten voi nukkua. Jos nukun niin näen painajaisia. Herättyäni epäilen niiden olevan totta ja koko aamun mietin vikojani. Ja masennun. Ja vaikka kuinka sanoisin itselleni että "mä selviän tämän päivän, mun on pakko" niin tiedän että huomenna on seuraava samanlainen päivä kuin tänään. Istun miehen kämpillä (kun en omassa uskalla olla) päivät ja joskus iltapäivästä luovutan ja totean ettei tästäkään päivästä mitään tule. Huono päivä. Mies lohduttaa että jospa huomenna olisi parempi päivä. No mutta minä tiedän ettei ole. Miten saisin katkaistua tämän kierteen?

Mieleni on ihan järkkynyt, nyt liikutaan jo heikoilla. Kiihdyn nollasta sataan eri tunnetiloissa. Alan itkeä ihan yhtäkkiä, vittuunnun ihan yhtäkkiä, alan huutaa ja kiroilla ihan yhtäkkiä ja muuta kivaa. Ja tietenkin suurin osa mun tunnepaskasta kohdistuu mieheen. Sitten taas itkettää kun en minä oikeasti halua hänelle mitään pahaa. Ja sitten nähdään painajaisia miten hän ei enää kestä minun tunnetilojani ja jättää minut. Ja aamulla itkettää. Voihan itku sentään. Ja koska epäilen kokoajan miehen tunteita minua kohtaan, saatan kysellä häneltä (jopa jankuttaa) kokoajan että rakastatko sinä minua oikeasti, ethän sä jätä minua ym. Miten kukaan mies voi sellaista naista kestää. Missä helvetin välissä mä menetin itseluottamuksenikin?

Ja saatana taas itkettää. Päätin juoda tänään päiväkännit. Pienet neuvoa-antavat. Ja kello ei ole edes kahta päivällä. Säälittävää. Mies tulee koulusta kahdelta ja (minun mielestäni) katsoo kun muija vetää kännejä kun ei kestä elämää selvinpäin. Saattaa ajatella pahastikkin minusta. Meidän piti tehdä tänään jotain kivaa. Mitä kivaa keksii kun toinen on ympäripäissään ja itkee vähä väliä? Tiedän, olen säälittävä. 

Ja kaikki erittäin vahvat ja hienot ihmiset ajattelevat tässä vaiheessa että ryven jossain itsesäälipaskassa enkä edes yritä tehdä asioilleni mitään. Kyllä, ryven tässä itsesäälipaskassa. Oikein. Mutta minä olen yrittänyt korjata kaikki asiat. Olen kyllä erittäin taitava välttelemään totuutta ja siirtämään menojani. On todella helppoa olla vastaamatta puhelimeen. Ja laittaa viestiä myöhemmin "Olin ulkomailla viikon ja puhelimeni oli Suomessa" -sitä sattuu hei.

Mutta hei pitäisikö laittaa jokin positiivinen juttu tänne väliin. Pääsin Bipo-ryhmään! Mutta mitä sitten kun sain kuntoutustuen hylky-perusteluissa ilmoituksen että minulla ei ole edes kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Haistakaa vittu koko kela. En mä saanut tästäkään mitään positiivista. 

Puhelin soi taas. En vastannut. Ne haluaa mut työharjoitteluun. Ja sitten ne kysyy puhelimessa että kuka sä olet ja mitä sä teet. Ja kun minä en tiedä mikä ja kuka olen niin helpointa on vain olla vastaamatta. Tai sitten vastaan ja sanon kysyttäessä että olen varmaan sairas. En minä ole siitäkään varma. Liian vaikeaa. Puhelin on taas äänettömällä. Sieltä tulee vain huonoja uutisia. Kohta varmaan soitetaan että sua ei pitäis edes olla olemassa.

Puhumattakaan kaikista veloistani. Kun tekee pikavippihakemuksen, joutuu antamaan osoitteen, puhelinnumeron sekä sähköpostiosoitteen. Joka ikisestä näistä tulee päivittäin minulle viestejä "velkasi on erääntynyt, maksa heti", "maksamalla nyt 1000e saat kaiken anteeksi" ja "myy sielusi saatanalle niin saat anteeksi". No ei ihan mutta melkein. Joka ikinen helvetin päivä mä saan jotakin kautta jonkinnäkösen viestin joltain velkojalta. En uskalla katsoo puhelinta, en voi hakea postia enkä katsoa sähköpostia jos haluan vältellä näitä. Niinkuin mä haluan. Mulla ei ole rahaa tilillä. Mä en vaan voi maksaa teille takaisin, sori. 

Mies teki pari viikkoa sitten jotain liharuokaa mun kämpillä ja oli tuonut oman terävän veitsen mukaan sinne (minullahan ei ole enää omia teräviä veitsiä). Kävin kotona jonkin aikaa sitten yksin ja tottakai löysin sen veitsen. Se oli piilotettuna keittiön kaapissa. Ovelassa piilossa vielä. Voi luoja mitkä viiltelyhimot mulla iski silloin. Mutta mäpä olin vahva ja jätin sen sinne, soitin miehelle että nyt voi tulla hakemaan. Kuulostan säälittävältä.

Aah ihana seitsemänvolttinen siiderini hidastaa liikkeitä ja saa jalat tuntumaan raskailta. Tupakkaa menee enemmän entä ikinä. Pää tyhjenee kun kirjoittaa. Todella helppoa. Sormetkin liikkuvat kuin itsestään, ei tarvitse katsoa näppäimiä. Ei kyllä ole ikinä tarvinut katsoa. Kirjoitan nopeaa.

Paras ystäväni on vankilassa. Minä muutin hänen tavarat omaan varastooni ja pesin hänen pyykit. Kävin katsomassa häntä pari viikkoa sitten. Metallipaljastimen läpi ensin ja pleksin läpi sai jutella. Minä olen hyvä ystävä. Teen kaikkeni hänen puolestaan. 

Mies tulee kotiin ja kysyy mitä kivaa me tänään keksittäisiin. Vastaan etten tiedä. Nykyään vastaan aina että mä en tiedä. Menee pari minuuttia ja hän huomaa siiderilasini. Kysyy siitä ja vastaan "kyllä, minä olen juonut". Hän pettyy selvästi. Ei kysy enää mitä tehtäisiin. Sanoo sentään että kirjoita vaan, ihan rauhassa. Hän ei häiritse. 

Ekamies otti yhteyttä taas. Hän kysyi onko minulla kaikki hyvin ja olenko onnellinen. Hän sanoi että välittää minusta vieläkin. Sanoin hänelle että olen täysin onnellinen nykyiseni kanssa ja minulla on kaikki hyvin. Hän sanoi että olen aina tervetullut "meidän yhteiseen kotiin". Vastasin ettei sitä voi kodiksi sanoa ja suljin puhelimen. Hän kuulosti helpottuneelta kun kuuli että olen onnellinen.

Pari viikkoa sitten olin vielä ihan eri ihminen. Olin innoissani ja tyytyväinen itseeni kun olin hakenut niin moniin koulupaikkoihin. Veljeni ja isäni olivat erittäin iloisia puolestani. (Ja taas itkettää.) Ajattelin sitten että ehkä äitinikin ilahtuu. Menin käymään hänen työpaikallaan ennen terapiaa ja kerroin iloisesti saavutuksistani. Hän sanoi ettei minusta ole niihin ammatteihin mihin olin hakenut ja mihin en vielä ollut laittanut hakemusta. Hän sanoi ettei minusta ole mihinkään. Minä olen hänen mielestään sairas ihminen. Viikko tuon jälkeen hän vielä soitti minulle varmistaakseen etten minä ole hakenut mihinkään kouluihin muistuttaen vielä ettei minusta ole siihen. Olenhan minä niin sairas vieläkin.

Viime viikonloppuna kävin miehen kanssa äidilläni kylässä. Miehen seurassa äiti kehui minua, koulusaavutuksiani ja kannusti muka hakemaan kouluihin. Kyllä minä tiedän että äiti osaa olla erittäin kaksinaamainen ihminen. Isän kanssa puhuttiin (kun minä en vieläkään käytä mitään lääkitystä) että pitää äidille antaa minun tasoittavat lääkkeeni. Hän niitä tarvitsee. 

Epävakaa persoonallisuus jossa korostuu täydellisyyden tavoittelu. Minusta on sanottu näin. Se pitää paikkaansa. Mutta toisaalta käytän liikaa aikaa täydellisyyden miettimiseen, en toteuttamiseen. Ja sitten mietin niin paljon ettei toteuttamiselle jää aikaa. Ja sitten olen epätäydellinen kun en saa mitään aikaiseksi. 

Terapiassa keskusteltiin paljon mun syömisistä. Katsottiin papereista mun osastopaino ja tämänhetkinen paino. Lähdin osastolta omin lupineni joskus vapun aikoihin. Olen laihtunut siitä 11 kiloa. Terapiatyypin mielestä se on paljon. Omasta mielestäni olen vieläkin liian lihava. Mietityttää vain että kuinka helvetin ruma olen kehdannut olla 5 kuukautta sitten. Järkyttävää. Muistan kyllä kuinka moni minulle sanoi että olen "hiukan" lihonut. Hyi kamala. Pois se minusta.

Mies sanoo "kyllä se siitä". Hän kertoo ettei häntä haittaa huonot päiväni. 

Pyyhin kyyneleet hänen olkapäälleen. "

"17.10.2011

"Meikä on muuttohommisa ja just täsä mietin et tarviin varmaa erillisen jätesäkin noille laskuille" 

(7.9.2011)

En jaksais enää 

haluisin mennä lepään

Oon hajonnu palasiks 

enkä yhtään tiiä miks

ja miten onnistun tässä aina 

otan vähän lainaa

kusen asiat niin hyvin 

et kohta oon vainaa

Ovella on joku 

"sut pelastaa Jumala"

avaan toisen kaljan 

ainoo apu Humala

ei sekään nyt auta 

"ei vittu, ei jumalauta"

Lisää viinaa ja taksi alle

"laita musiikkii vähä isommalle"

Kohta tuntuu jo paremmalle

Baarissa Sex on the beach

 "rahasta viis"

"Mä voin tarjoo meille kaikille"

"Otetaan Vapaudelle"

Tänään:

Ja nyt vaan tahdon ulos tästä asunnosta. Muuttaa. Paitsi toisaalta tää asunto on aivan ihana. Hyvä erakoitumiseen. Psykedeelinen. Täällä menee aina ihan sekaisin. Kirjeitä ulos-otosta, käräjäoikeudelta, perintätoimistosta sekä sähkölasku. 

Tekee mieli viiltää. Ja juoda. Ja hajottaa jotain. Niin ihana asunto mulla on. Sain mä ny pakattua yhden jätesäkillisen vaatteita.. Hehe pitää käydä ostaa jätesäkkejä ja lisää bissee. ->

Ja huomenna sossuun vihdoinki selvittämään asioita. Mutta en oikein usko että ne selviää.

Mä olen kännissä kohtamelkein-olenjuurinyt.

Ja huomena krapulassa sinne. No ainakin näytän säälittävältä ja kärsivältä. Mutta ihan sama sillekkin. Voisin juoda huomennakin. Selvittää päätä. Voisin oikeastaan mennäkkin takaisin kotiin huomenna. Siellä oli erittäin kivaa. Jotenkin jännä ilmapiiri, semmoinen että tietää, että siellä menee kohta ihan sekaisin. Pää pipiksi. Psykoosiksi. Jotenkin jännä sellainen hämärän rajamailla-tunne. Ihana. Voisin muuttaa sinne kuukaudeksi ja vajota johonkin tyhjyyteen. Viisauteen ja epäinhimillisyyteen. 

Päätin tänään että alan oikeasti tekemään sitä projektia mitä olen aloittanut puoltoista vuotta sitten. Mulla on jo pohja valmiina. Tarvin vain (haha nyt mä sen tajusin, mä tarvin just sen) mun asunnon, erakoitumisen ja paljon viinaa ja tietysti koneen. Se muuten on kuin onkin mun inspiraatio-kämppä. Voi luoja miten mä nyt voisin luopua siitä. Voi apua.

Haluan kotiin. "

"02112011

Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun 

kaipuun kaljakori kilisee 

etkö tiedä voi yksinäisen miehen viedä 

marraskuu

Kävimpäs sossussa ja sain niin paljon toimeentulotukea että oikein hirvittää. Ja tosi jännä juttu, mun ei tee mieli tuhlata niitä ollenkaan. Puoli vuotta sitte oisin varmaan päivässä tuhlannu kaiken johonki baariin ja takseihin. Oon vissiin vanha ku ei jaksa kiinnostaa enää juominen. Tai ainakaan baari-juominen. Ihmiset ahdistaa edelleenki ja mikä voisi olla kivempaa ku vetää kämpillä kaljaa yöhousuissa ja kirjotella paskaa?

Kävin mä kaupassa tänään sentään. Muutakin ulkoilmaa entä tupakilla ramppaaminen. Ja maanantain olin töissä! Oon vieläki ihan poikki. Tänään tuntu vähäaikaa siltä että elämä hymyilis. Ihan vaan koska voitin e-bingosta 65 euroa. Ei enää jaksa hymyilyttää. Raha on vaan rahaa. Ja nyt mulla sitä on. Pitäis ostaa vaikka ja mitä mutta miten ihmeessä saisin itseni ihmisten ilmoille, esim. vaatekauppaan? Pelkään ihmisiä. Ja housuja. Ne ei kuitenkaan mahdu.

Kiva juoda tänään ku huomenna on Bipoa ja pitäis nähdä äitiä. Btw lähetin ehkä maailman parhaimman ja asiallisimman valituskirjeen Kelalle. (Vaikka aluksi kirjoittelin harjoitus-kirjettä ja jotenkin sain sinne mahtumaan "toivottavasti saitte pommiuhkaukseni, tappakaa itsenne"-tekstiä.) Psyka ja äiti sanoi että jos tuolla kirjeellä ei saa muutettua hylättyä päätöstä niin ei sitten millään. Kerrankin oli jotain hyötyä kirjoitustaidoista. Ja lauseiden muodostamisesta. Äiti kyllä auttoi vähän laittamalla pilkkuja oikeisiin kohtiin ja teki siitä virallisen näköisen paperin. 

Asunnon metsästys ei oikeen onnistu. Miehen kanssa puhuttu tässä että muutettas yhteen. Mutta saa siitä selvää nyt ollenkaan. Vaikeaa ku tässä kuussa pitäis irtisanoo kämppä jos nyt löytyy joku asunto ja sitte muutto olis uuden vuoden aikoihin. Ja kuka helvetti muuttaa uutenavuotena. Tai laittaa asuntoa vuokralle näihin aikoihin. Jouluki tulossa. Oon kyllä aika innoissani muuttamassa. Sais kolmion. Ja laminaattilattiat. Ja oikean keittiön. Ja miehen tietenki vierelle joka päiväksi. En tiiä, onkohan liian nopeeta toimintaa näin 4kk yhdessäolon jälkeen? Silläkai miehelläki pelottaa. Ja miksei pelottais. Kyllä muaki jännittää, mutta toisaalta tiiän että se menis hyvin. Voi olla aika vaikeaa saada asuntoa ensi vuonna ku ne mun luottotiedot on edelleenki menossa. Saatanan vittu. Kuiteski kusee koko asia siihen. Sitä odotellessa. Hyvää uuttavuotta, et saa kämppää ku sulla on menny luottotiedot.

Kyllä vähän ahdistaa ne pikavippivelat. Niitä muistutuksia tunkee joka suunnasta. En oo edes availlut enää niitä kirjeitä mistä huomaa et ne on joltain velkojalta. Mutta kun en usko että niitä voi nyt mitenkään maksaa. Joskus rikkaana sitten. Hyi kamalaa, syrjäytynyt nuori. Ehkä parempi vaan antaa niiden olla. Mitä vittua mä voisin tehdä niille. Sossusta annettiin Aureuksen tiedot, velkaneuvontaa. Mutta mitä helvettiä ku en uskalla soittaa mihinkään. 

Ahdistaa. Olisin ehkä loman tarpeessa. Kuulostipa hauskalta. Mä olen lomalla kokoajan. Mutta tarvitsisin jonkinlaisen oma-aika-loman. Vaikka kokonaisen viikonlopun. Olla yksin. Hengailla itseni kanssa. Mietiskellä. Selvittää asioita. Järjestää kaikki. Järjestää oma pää. 

En nyt oo ihan satavarma että kuulun sinne Bipo-ryhmään. Taisiis ehkä kuulun. Mutta niiden muiden jutut on jotenki erilaisia. Vaikka kylläkin samanlaisia. Mä en uskalla puhua siellä. Mua ahdistaa siellä. Ainakun joku sanoo jotain mihin mullakin ois ehkä sanottavaa niin en vaan saa suutani auki. Ahdistaa liikaa. Oon nuorin niistä. Jotenki ei vaan toimi. Huomenna manian oireita ymm. Okei. Maanisena mä en nuku. Viimeks vedin joka toinen päivä jotain 4h yössä. Olin energinen. Mutta kun siihen kuulu niin paljon sitä alkoholia että en oikeasti muista kaikkea. Se jakso meni jotenkin ohi ihan täysiä. Kyllä mä tiedän mistä se johtui kun mania alko. Jani tappo itsensä sillon ja mä oisin voinu estää sen. Se oli mun syytä. Sen jälkeen sekosin. Olin kiihtynyt. Otin pikavippejä paljon. Pelasin 200e/kk veikkauksen pelejä koska olin SATAVARMA että voitan paljon. Voitin mä 70e kerran. Mutta pelasin neki tietenki. Matkustin junalla yksin toiseen kaupunkiin helvetin kännissä koko matkan ja luulin että mä pärjään. Reissusta kun kotiuduin niin juna-asemalta taksilla kämpille ja veitset ja lääkkeet esille ja hommiin. Sitten osastolle. Paljoa en muista siitä. 

Äää harjoittelua. Mutta en mä siinä ryhmässä ikinä uskaltaisi sanoa Janista mitään. Tai kun yks kerta ryhmässä jotenkin ajattelin mitä voisin sanoa niin mulla nous kyyneleet silmiin jo pelkästä Jani-ajatuksesta. Ja en todellakaan haluu mennä sinne itkemään. Ja mitä mä sanoisinkaa, Moi mä oon Satu ja muutin 15 vuotiaana kymmenen vuotta vanhemman miehen luokse asumaan joka käytti mua seksuaalisesti hyväksi ja petti mua ja sai mut tuntemaan itseni aivan kamalaksi ihmiseksi vaikka minä en edes ollut. Sitten erosin siitä lopullisesti ja aloin seukkaan toisen hullun kanssa joka ahdisti mut henkisesti niin nurkkaan ettei mitään järkeä. Sitten mä aloin hengailee Janin kanssa joka oli kaikista parhain ja ihanin ikinä. Ja tietenki Jani meni ja tappo itsensä vaikka me oltiin luvattu elää toisillemme. Puhumattakaan koulukiusaamisista ja kaikesta muusta. Niinku iskä sanoo että mulla on vaan ollut niin rankka elämä ettei sitä ois kukaan kestäny sekoomatta. 

Mulla mitään sairautta ole.

En oo viiltänyt ollenkaan pitkään aikaan. Vaikka mieli kyllä tekis. Se on jossain tuolla syvällä, odottaa sopivaa aikaa tulla ulos ja varmasti heittää mun mielenterveyttä pari kierrosta sitten. Sitä odotellessa. 

Varmaan aika lopetella ja palata normaaliin maailmaan. Tää kirjoittaminen on jotenkin niin sellaista hmmmmmmmm tähän uppoutuu jotenkin täysillä. Eihän tässä mennyt kuin kaks tuntia. "

"Okei mut teet sen helvetin nopeaa" 05112011 klo 3:37

Pakko viiltää. Ihan pakko. En pääse tästä tilasta eteenpäin ellen viillä. Sori kaikki itseni kaikki vitun kaikki normaalit persoonat. Olen nyt helvetin itsetuhoisella päällä, vähän niinkuin (normaalisti) aikaisemmin mä vaan ääääääääääääääää en osaa muodostaa lauseita-olo. Mä vaan haluun viltää. Niin paljon. Mies nukkuu JUURI NYT ja mä vaan aion ja suunnittelen ja aion viiltää tänään. Se tunne, vittu se tunne, mä vain haluan tämän olon pois ja tiedän että TÄMÄ OLO lähtee kunhan pääsen kiinni tohon terään. Nyt paussia ja ASIAAN

Vittu ku mun käsi vuotaa. Mä tiedän, mun on pakko herättää mies kohta. Mutta en halua. Haluan vain kärsiä. Mä onnistuin saamaan yhden syvän haavan itselleni, helpotti ihan saatanasti. Ja pyyhe käden alla kun kirjoitan. Voi luoja, mä olen niin syvällä. Viiltäminen, aaaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

Aikuisten oikeasti. Nyt kun mä näen jo nuo jäljet mitä olen saanut aikaan ja näen kun mies nukkuu niin PARASTA tässä on se Fiilis että mä saan Ja aion Ja Teeen Niin monta viiltoa ku mä haluan. Se oikeasti helpottaa. Se helpottaa niin saatanasti. Ei mies sitä tajua ikinä, mut se vaan helpottaa niin vitusti. Se kaikki kireys, POISSA. Mä olen taas normaali. Mä vain haluan että kaikki olis Okei. 

Maaginen 111111

Tekis mieli poistaa kaikki tekstit. Olin jo poistamassa mutta jos tekisin niin, niin eihän tässä olisi mitään järkeä. Mutta toisaalta tää tilanne on jotain sellaista missä ei oo mitään järkeä muutenkaan. Miksen poistaisi kaikkea kun ei missään ole mitään järkeä. Toisaalta kaikki on ihan helvetin järkevää ja just sitä mitä pitiki tapahtua. Tekoja ja niiden seurauksia. Syy-seurausta. Tätähän mä odottelinki. Miks se tuntuu silti niin helvetin oudolta. Niinku sekunnissa mä muutuin. Kylmäksi. Semmonen olo ettei vois mikään enää kiinnostaa, antaa nyt kaiken mennä. Yleensä paskaa sataa niskaan ihan kaatamalla eikä näin "pienissä" määrissä. Sama vissiin kusta taas kaikki asiat. No aika paljon kyllä tää juttu tulee vaikuttaan mun elämää seuraavat 3(-ikuisuus) vuotta. Jos nyt voin mitenkään maksaa velkani siinä ajassa. Ihan sama. Vituttaa ehkä.

En tiiä onko mulla koko päivän ja eilenki ollu joku maailman pahin fyysinen paniikki/ahdistus-kohtaus vai mitä ihmettä tää on. Mä en saa henkee jumalauta. Mulla on vaikeuksia hengittää. Se sattuu. Ja yskin verta. Välillä. Ja silmissä sumenee välillä. Just silleen niinku ois pidättäny pari minuuttia hengitystä ja avaa silmät sen jälkeen, hirvee paine. Ehkä oon vähä pienennellyt asiaa miehelle "kyllä mä pärjään"-lauseilla mut ihan sama. Mä aattelen että mä ansaitsen tällaiset kivut mitä tästä lähtee. Sattuu ihan tajuttomasti hengittää. Mut ihan sama. Poltan tupakkaa vaikka sattuu. Oon ansainnu kaiken tän kivun. No tietenki oon analysoinu ja diaknosoinu itteeni ja jos nyt oikein käy niin mulla lähtee taju vielä tänään. Aivot ei saa happee tarpeeks niin siksi. Lähtispä henki saatana.

Voi helvetti tätä itseinhon määrää. Tekis mieli viiltää kymmenen kertaa jokaisesta tuhannen euron velasta. Se ois jotain kolmekymmentä kertaa. Paitsi pakko näyttää jotain elonmerkkejä sunnuntaina kun on isänpäivä. Ehkäpä sitte sunnuntain jälkeen saan romahdella ihan rauhassa. "Otetaan sille! Luottotiedoille! Tai sille ettei niitä enää ole!"

Kylmyyyyys. Ah. Niinku ois joku toinen kylässä mun päässä. Joku tosi tosi tosi kylmä ihminen. No mutta onhan se tervettä näyttää oikeat tunteensa myös parisuhteessa toisen edessä ymmm paskaa. Jos musta tuntuu tältä just nyt ja jos mua itkettää just nyt ja jos mua naurattaa ym kaikki maailman tunteet niin mitä sitte. Sanokaa että oon sekasin mut oon vaan IHMINEN. Heikko ehkä. Romahduspisteessä.

Niinku se viimenenki kirjotus. Viiltely-kirjotus. Ihana kaksisuuntainen mielialahäiriö RAKASTAN SINUA JA TAPAA MILLÄ SEKOITAT PÄÄNI <3 <3 <3

4EVER 2GETHER <3 <3

Tulevaisuus on tässä, tunnen sen läsnä, oo tässä vitun helvetissä normaali

Voiluoja mistä tässä alottais.

Melkeempä kaikki asiat päin helvettiä. Pikavippihelvetti taas vaihteeksi, en ikinä opi virheistäni. Kuntoutustuki hylättiin, en saa sossusta mitään pikavippien takia ja apuua. Puhumattakaan siitä että paras ystäväni lähti vankilaan eikä tule takaisin vähään aikaan. Miehen kans sentään asiat hyvin. Erittäin hyvin. Hänen takiaan jaksan jatkaa.

En ole viillellyt vähään aikaan. Eikä ole tehnyt edes mieli. Outoa. Jotenkin tyhjä olo kokoajan. Ei tee mieli edes kirjoittaa. Ei tee mieli edes tupakkaa. Eikä viinaa. Eikä oikeen mitään.

Ei tästä kirjoittamisesta tule nyt yhtään mitään. Ihan sama.

Kun kaikki muuttuu

Kuolen tähän ahdistukseen. En osaa olla enää mitenkään päin. En pysty keskittymään mihinkään. Kokoajan iskee jotain fläsäreitä mun mokailuista. Ja en tuu selviään näistä enää. Piti perua terapiatkin eiliseltä kun en yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään. Saatikka puhua. Maailman vaikein olo. Otin sitten taas vähän pikavippejä. Tekisi mieli ottaa lisää, jotenki piristää kun on rahaa tilillä. Mutta ei, raha ei tuo onnea ainakaan.

Ja lisäksi ärsyttää niin paljon kun en osaa ilmaista itseäni enää. En osaa kertoa osuvasti miltä tuntuu. Ja kuinka pahalta. Kukaan ei voi ymmärtää. En osaa edes kirjoittaa enää.

Huh. Oon tehnyt taas niin tyhmiä juttuja. Menettänyt ystäviä. Enkä osaa edes pyytää anteeksi. En tiedä miten. En tiedä voinko enää korjata mitään juttuja. No jotain positiivista sentään, en oo ainakaan pettänyt miestä. Mutta menettäny luottamuksen varmaan. Mä en tajua miten mä aina osaan kusta kaikki asiat. En osaa elää niin että kaikki asiat menee hyvin. Oon jo niin tottunut tähän paskaan että se tuntuu jo itsestäänselvyydeltä. Helvetin helvetti sentään.

http://www.youtube.com/watch?v=F4KtiSN412w

Löytyipäs osuva biisi. Joo, mulla oli 10 vuotta vanhempi mies joka särki mut ihan palasiks. Jonka jälkeen sairastuin. Jonka jälkeen halusin vain tappaa itseni.

Loppujen lopuksi mä oon niin paska ihminen että ansaitsisinkin kuolla pois.

syylliset

Ja taas suunnitelmien muutoksia. Melkein ostin kuollettavan määrän ihanaa mmmmmmm subua. Mutta paras ystäväni pelasti minut. Tuli vielä viereeni nukkumaan että pärjään. Nyt vissiin haku päällä osastolle. Helvetin helvetti. Mutta vaikka toissayö menikin pieleen se ei tarkoita sitä ettenkö yrittäisi uudestaan. Pian. Huomenna oisi terapiaa mutta enhän mä sinne voi mennä kun se soittaa heti poliisit sinne. Saatanan vittu perkele.

Kädet ja jalat on kipeät. Viiltoja. Aaah. Kävin eilen suihkussa enkä pystynyt edes olemaan loppuun asti siellä. Se oli yhtäkuin helvetti.

Miehen kanssa asiat suunnilleenhyvin taas. Eilinen oli maailman ihanin päivä ikinä. Vaikka mulla meinaskin tulla morkkistelut päälle kokoajan. "No sun kanssa nyt ei ikinä ole tylsää näköjään" -mies. No ei varmana ole tylsää kun mä sekoilen kokoajan.

Pillerivarastot on aika täynnä. Pitäisi tyhjentää jo. Huomenna iso-rahapäivä ja ostan sen mitä jäi ostamatta viimeksi. Sitten oon tyytyväinen. Mä en tiedä enää mistään mitään enkä jaksa välittää.

Lopputeksteihin n.vuoden vanha kirjoitukseni : "Iloisuus ja positiivisuus on vaan harhaa, KUSETUSTA! Valehtelua. Faktoja on se että kaikki mihin mä kosken särkyy ja kaikki yritykset taistella täällä elämässä leviää käsiin! Mun pää on täynnä rikkinäisiä ajatuksia. En tiedä mitä tarkoittaa SANAT välittäminen, rakkaus tai huolenpito. Pelkkiä vitun SANOJA!"

Viimenen lause, kysymys, miksi mä?

"Lähtisitkö sä osastohoitoon?"

En lähde.

Okei. Kaks kotisairaanhoitajaa lähti just pois täältä. Kertoin kyllä niille tämän päivän suunnitelmani. Sanoivat vain että "nähdään keskiviikkona uudestaan". Ihana ahdistus taas. Voi luoja. Kohta tapahtuu.

Veitsi on teroitettu kotikonstein, kiitos googlen. Hyvää jälkeä tällä saa. Ihmeen hyvää.

Sairas mieli tekee sairaita asioita.

"Miltä sun tulevaisuus näyttää?
Jaksaksä tolla paskalla päiväs täyttää?
Valoa ei näy, valoa ei näy
Mä hajotan tän kaiken, tää maailma ei oo meitä varten
Juokse rahan perässä huora, luodit sun selässä huora
Kerrankin on elämälläs suunta, ku teidän kuuluu kuolla
Ääni mun sisällä sanoo niin - me palataan kotiin"

okei vielä yks

Itkit ja sanoit ettet enää jaksais
Luulin et kaikki ois taas hyvin
kun sanoit että kaikki järjestyy
Annettiin lupaus toisillemme
että jatketaan vielä elämää
Näin sut viimeisenä
enkä unohda sitä pusua ikinä
Meidän tiet eros ja samana iltana
sä menit kotiis ja tapoit itses
Meidän piti mennä naimisiin
Ajattelen sua joka ikinen päivä
Olin jo tulossa sun luokse
mutta sanoit ovella ettei mun aika oo vielä
Halasit mua ja työnsit mut pois
Ymmärrän jo vähän paremmin
Mutta kuka nyt istuu mun kanssa
laiturilla ja heittää mut jokeen?
Vieläkin sä vaan naurat ja
sanot että kaikki järjestyy


Rakkaimpani, huomenna nähdään!

jumala on kuollut

Pyysin apua. Jonkinlainen hätähuuto. Mä en saanut apua. Kukaan ei vastannut.

N: "Se on hoitovirhe jos viranomanen jättää vastaamatta tuollaiseen viestiin"

Jep. Mut lähinnä oon pettynyt itseeni. Uhkailin psykaa, taisiis että tekisin itselleni jotain. Ja en pystynyt koko viikonloppuna mihinkään.

Mutta huomenna tapahtuu, sen mä lupaan. Huomenna pitäisi tulla kotisairaanhoitsut. En tiedä vielä aukaisenko ovea. Jos ehtisin ennen sitä lähtemään. Mulla on maailman paras suunnitelma. Pikavippiä vähän lisää, veitsiostoksille, pilleriostoksille ja helvettiin tästä paikkakunnasta. Piiloon jonnekkin missä kukaan ei voi minua pysäyttää. Ahh.


Taitaakin sitten olla viimeinen päivitys tänne. Kiitos ja anteeksi ja muistakaa ryypätä! <3

Kiire

Ääääh mua pelottaa. Taas vaihteeksi. Eilen illalla iski aivan hirveät ahdistukset. Pelkäsin kuolemaa. Ja sitä että jos vedän yliannostukset niin en kuolekkaan. En todellakaan halua muuttua joksikin vihannekseksi. Niinkuin viimeksi, en osannut puhua kahteen päivään enkä kävellä neljään päivään. Jalat melkeen lähti. Melkeen halvaannuin saatana.

Mutta toisaalta, virheistä pitäis oppia. Eli otan niiiin paljon niitä lääkkeitä että lähtee henki varmasti. Ja viinaa. Ja ranteet auki. Ja hyppään vaikka sillalta samalla. <3

Muttajoo. Tänään terapiaa ja päätin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Kerron sille kaiken. En kyllä usko että se osaa mua auttaa, en tiedä osaako kukaan.

Voi ihana ahdistus. <3

Kaa(m)os

Kaaos mun pään sisällä. Itkettää ja naurattaa ja ahdistaa ja kaikkea yhtäaikaa. Raha-asiat kusee taas niiiin pahasti. En jaksaisi välittää. En uskalla hakea postia. Äääh pakko julkaista tännekkin näitä vanhempia tekstejä. Selittää olotilaani vähän.

Elämä on vaan leikki
panoksena oma henki
Leikkikaluna veitsi
tyttö sen keksi
Veitsi vielä kiiltää
kun ekan viillon viiltää
Kohta ei enää erota
mitkä viiltoja mitkä ihoa
Lavuaariin valuu
koko elämänhalu
Apua en edes halua
ettekö sitä tajua
Jos vain pääsis pois
helpompi mulla ois
Onhan täällä jo eletty
ja paljon lääkkeitä vedetty
Mut kun mikään ei auta
ei mikään jumalauta!

Olen miettinyt osastoa paljon. Osattaisko siellä auttaa mua? Terapiatyyppi plus lääkäri aikovat aloittaa lääkitykset takaisin mulle. Hyvä. Se liittyy lähtösuunnitelmaani. En minä mitään säännöllistä lääkitystä aio syödä. Säästelen ja kun on tarpeeksi otan kaiken kerralla - aaaah. Sitä odotellessa. Toisaalta osastolla on todellatodellatodella tylsää. Ja ahdistavaa. Ja äääh.. En tiedä mitä haluan. Viimeisimmän osastoreissun ajatukset koko paikasta ei nyt täsmää tähän hetkeen ollenkaan.


osastolla sut parannetaan
pahat ajatukset poistetaan
kauniiksi sut muutetaan
kuin syntyisit uudestaan
avaa silmät niin huomaat vaan
totuus on paljon pahempaa
lääkkeillä sut turrutetaan
avaa suu niin lisää saat
vapautta ei ollenkaan
täällä sut murretaan
lattialle poljetaan
eristyksiin suljetaan
koita itkee huuda vaan
kukaan ei välitä kuitenkaan



Äääh alan huomaamaan itsessäni masennuspiirteitä. Mieliala-oireet, järjetön väsymys, uniongelmat, paino tippunut erittäin paljon (mikänyt on aivan ihanaa) ja äää kaikki. Pahinta ehkä tämä väsymys. Herään aamulla ja itken tyhjästä, en jaksa pukea edes, en mitään. Niin rasittavaa. Mutta huomenna terapioimaan. Pitäisi hommata jostain masennuslääkkeitä. Niitä juuri jotka saisivat aikaan manian. Aijaijai ois niiin ihanaa olla maaninen. 

Iloinen ja onnellinen.

tahdonhuutaa

Herään. Takana melkeinvalvottu yö. En osaa nukkua. Vaikka pajauttaisin vähän kukkaa, laatutavaraa, tai vetäisin lätkän unilääkkeitä niin ei ja ei ja ei ja ei! Uni on katkonaista. Vaikeaa. Ahdistavaa. En jää sänkyyn makaamaan vaikka väsyttäisi vielä. Vielä tuntuu suhteellisen normaalilta. Normaali tarkoittaa nykyään ahdistavaa ja surullista, oottakaa kun kuulette todellisen ahdistuksen. Kahvinkeitin päälle ja vähintään kuusi kuppia. Aamun eka tupakka ahdistaa. En uskalla mennä edes ulos polttamaan sitä. Pelkään.

Kello 11. Mieliala heittelee miten sattuu. Tahdon tappaa itseni. Käyn suunnitelmani läpi uudestaan ja uudestaan. Tahdon viiltää. Tahdon viiltää niin paljon. Tämä ihana haluni saa aikaan mielettömän vitutuskohtauksen. Jotkut sanoo sitä paniikkikohtaukseksi. Minulla tämä kohtaus on aggressiivinen. Tahdon viiltää niin paljon. Sydän hakkaa ja hiki nousee otsaan. Pakko pestä naama uudestaan. Tupakka huulessa lähes kokoajan.

Klo 12. Kämpässä leijuu savupilvi, pakko tuulettaa. Pää on tyhjä, pakko siivota. En osaa keskittyä. Haluan ulos tästä asunnosta. Ahdistaa. Tahdon viiltää. Tahdon kuolla.

Klo 13. Kämppä on puhdas. Tahdon juoda. Haluan elää. Mä olen terve! Turhaa pilata käsiään viiltelyllä. Rumaa jälkeä.

Klo 14. Ajatukset harhailee. Kun viimeksi viilsin....mies sanoi suunnilleen "eihän nuo ole edes syviä". Olen niin saamaton etten osaa edes viiltää itseäni. Itsesääliä-häpeää. En kelpaa. En osaa edes satuttaa itseäni. Olisiko pitänyt vetää niin hyvin että pääsen tikattavaksi? Saan uutta inspiraatiota. Tahdon viiltää. Ja erittäin syvälle. Suunnittelen kauppareissua. Pitää ostaa terävämpi veitsi.

Klo 15. Mies tulee. Vittuunnun kaikesta edellisestä. Olen väsynyt. Hän ei jaksa. Antaa mulle aikaa pari tuntia. Lähtee pois. Alan nukkumaan. Tahdon olla yksin. Mietin voisinko jättää hänet. En halua. Rakastan häntä.

Klo 18. Juon. Olen iloinen. Kuuntelen musiikkia. Kohta olen humalassa. Puhun mitä sattuu. Iloisia asioita, tulevaisuuden suunnitelmia ja kaikkea järkevää.

Klo 21. Olen väsynyt. Tahdon kuolla. Tahdon viiltää. Päätän viiltää huomenna. Heti aamusta, kaikessa rauhassa. Haluaisin kirjoittaa. En pysty kun mies on seurana. Hän kyllä ymmärtää. Mutta ei kuitenkaan. Hän yrittää parhaansa. Hän tahtoo minulle vain hyvää. Toivottaa kauniita unia. Halaa. Sanoo että huomenna on parempi päivä, ihan varmasti. Hän lupaa.

Yö. Herään. Säpsähtelen. En saa unta. Nukahdan ja näen painajaista. Herään. Juon vettä. Juon teetä. Pelkään. Ahdistaa. En uskalla nukahtaa. En uskalla avata silmiä. Nukahdan.

Ja herään.

Mutta se oli vahinko

Kevyesti kuin höyhen
ei tarvitse painaa edes
aseeni terävä
kiiltää verestä
vähän vettä sekaan
kauniimpaa jälkeä
en pidätä hengitystä
en kanna taakkaa
luovutan
annan terälle vallan
helpoin askel
eteenpäin
uuteen päivään

"Ei uskoontulo anna sulle mitään anteeksi
haulikko suuhun, syö pillereitä tarpeeksi"

Tahtoisin viiltää. Niiiiin paljon. Mutta en saisi. Kaiken pitää olla hyvin ja näyttää juuri siltä. Ahdistaa. Tiedän että se ahdistus lievittyisi jos viiltäisin edes yhden kerran. Tulisi helpottunut olo. Mikä mua edes estää? En haluaisi luovuttaa. Pitää olla vahva. Yksi viilto, helpotus, helpotus, helpotus, syyllisyys, häpeä. Aaah. Taidampas kuitenkin viiltää. Yksi vain. Ei se haittaa mitään.

Yritys hyvä. Nousin ylös tästä ja pysähdyin. Jokin pistää vastaan. Ahdistaa. Tunnin päästä pitäisi lähteä psykiatrille. Apua!

Jännittää. Mä leikin saksilla juuri nyt. Tuskin painan edes terää ihoa vasten ja aaah verta. Vähän syvemmälle vielä, niin että käy kipeää, tuntuu joltain.

Voi luoja, helpotus. Voin hengittää taas. Olo on rento. Vaikka lähtikin vähä käsistä koko homma. Yhden sijaan tein kaksitoista. Syvää. Tuli pieni ongelma tässä.. Mulla ei ole enää näköjään yhtään sideharsoa. Tein sellaisen paperi-teippi-systeemin. Kelpaa se näinkin.

Äää oisin skipannu terapian tänää mut äiti aiko viedä mut sinne.. Pakkasin terän mukaan niin voin odotellessa vetää pari lisää.


Myöhemmin. Terapiat meni ihan hyvin, en kyllä kertonut sille mitä oon puuhaillut. Olotila on ihanan rento. Ihan ku vuoden paineet ois purkautunu noihin viiltoihin. Askel on kevyt. Mieliala on tasainen. Ei ahdista yhtään. Ihanaa. Aikuisten oikeasti, mun olo on mitä parhain nyt. Taisiis ei mitenkään kohonnut mieliala vaan helpottunut. Erittäin pelottava ajatus...mitä jos tähän tottuu.. Helpottaa oloaan viiltämällä. Oon mä ennenkin sen tien nähnyt. Toisaalta se tie on helppo kun on jotain millä lievittää ahdistusta. Mutta ei mikään maailman järkevin.

10

Usko, toivo ja rakkaus. Joista suurin on rakkaus.

Suunnitelmien muutos. Lähden vasta sitten kun olen kussut uuden parisuhteeni. Olen onnellinen...välillä. Vaikka vieläkin tunnen itseni arvottomaksi. Mutta Hän saa minut joskus tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Kauniiksi ja pieneksi. Viattomaksi. Aivan ihana tunne. Mutta onko mikään ikuista? Kuinka kauan hyvää ansaitsen ennenkuin mr.Karma pilaa kaiken?

Mutta joo, iloisin mielin mennään eteenpäin. Toivoen parasta. En vain jotenki osaa elää tätä elämää. Tätä iloista elämää. Mä tiedän että tää menee rikki joskus. Ehkä olen vain hypomaaninen nyt. Menevä. Onnellisuus yhtäkuin hypomaanisuus. Minulla. En tiedä, en osaa erottaa niitä toisistaan. Luovuus katoaa. Onko väärin tahtoa että tulisi masennuskausi?

joka päivä yhtä taistelua
maniasta masennukseen
kunnes sä tulet ja pelastat mut
joka päivä samaa taistelua
itseni kanssa
mutta sä autat mua
vaan olemalla vierelläni
tuomalla mulle loipparia
halaat kun itken
yrität ymmärtää
ja kerrot että kaikki järjestyy
et päästä mua vajoamaan
tasapainoista
just mitä mä tarvin
kaavaa tähän kaaokseen
sivistyneesti valkkaria viinilaseista

49

Silmät verestää

Maailman paras laihdutus, miinus 8kg kahdessa kuukaudessa ilman liikuntaa ilman mitään. MASENNUT, et syö, et tee mitään. Huono puoli minulla, mä oon sairastellut joka ikisen flunssan ja kuumeen ja vatsataudit ymmm kaikki. Neljän viikon sisään mä oon vaan ollut kipee. Välillä tietenkin normaali ei-kuume tiloja mutta sitten taas. Vastustuskyky kärsii. Niinku terapia-ihminen sanoi tänään, mä olen jo fyysisestikkin niin huonossa kunnossa et nyt ois aika lähtee osastolle. Tai siis eilen jos nussitaan pilkkuja.

Humala jumala OLOTILANI AH. Ei tämä kyllä herkkua ole. Enkä edes pystynyt juomaan niin paljon kuin olisin halunnut. Olisin halunnut juoda itseni niin hyvään kuntoon ettei mitään järkeä. Mutta koko illan, koko vitun illan, mun päässä pyöri vain itsetuhoisia ajatuksia. Ja liian monta kertaa "kaverit" sanoi että "älä jumita noin paljoo, koita skarppaa, ole iloisempi" MUT KUN MÄ EN PYSTY MÄ EN OSAA OLLA ILOINEN. Ehkä on aika aloittaa ajanlasku. Hmm..Otsikkoon viitaten, tästä päivästä 49 päivää ja mua ei enää ole. Nelkytvitunyhdeksän.

Valmiina, paikoillanne, hep!

Voi helvetin helvetti meinasin joutua osastolle! Terapiassa tehtiin BDI ja sain kiitettävät 40 pistettä vaikka huijasinkin vähän, parempaan suuntaan tietenkin. Ja mitä enemmän mä toistelin "mä en tarvi sun enkä kenenkään muunkaan apua" niin sitä vaikeemmaks koko tilanne meni ja se oli jo viemässä mua päivystykseen. Lähdin käveleen. En mennyt. En halua. Mun pitää kestää vielä mmm ainaki heinäkuu. Maanantaina on taas lääkäri. Aikovat laittaa lisää saikkua mulle. Mitenvain ihansama. Ei mua voi kukaan auttaa enää.

Taidan kokeilla juoda tänään.

"Sä et oo syöny, sä et oo juonu, sä et oo nukkunu, sä et oo lukenu, sä et oo katsonu telkkaria, sä et oo ulkoillut. Mitä sä oot tehnyt?"

(Mitä ihmettä mä olen tehnyt? Päivässä on 24 tuntia ja sä et tiedä mitä sä olet tehnyt.)

-En mä voi kaikkea muistaa. Hei, tein mä muutaman viillon, kato ku kauniita!

"My heart is broken
My scars split open
So this knife will be my god
And take me from this world"

Arvoitus

Shhh!

Siitä ei saisi puhua eikä kirjoittaa. Mutta ethän kerro kellekkään, osaatko pitää salaisuuden? Yksi viilto vain. Sitten lopetan. Mä lupaan.

"Korttitaloa rakennellessa, tuulta odotellessa
2000 mun ja mieli on musta
aurinko ei nouse huomenna
Jumala rakastaa eniten niitä jotka kuolee nuorena
Ai ai, sattuko sua, tapa ittes, ei täällä kukaan välitä
Jumala on humala tai aines, se kertoo et tänään sun pitäis kuolla"

"Nyt sun pitää syödä, nyt sun pitää juoda
mutta entä kun se ääni sanoo et sun pitää kuolla?
Laskut maksamatta, vieres joku paska akka
jaksamatta, ei jaksa jatkaa
Huutaen herää, toivon etten tuntisi ketään
suljen silmät etten tuntisi enää
Tunti tunnin perään, samat ajatukset
muistoja et pääse pakoon, kamalat ajatukset"

- Julma-Henriä

Olen itkenyt tänään. En jaksaisi enää. (No kerro nyt mitä sä oot tehny)
Huomenna ois terapia taas. Viimeviikolla skippasin sen. Pakko mennä huomenna. Mutta taas se ehdottaa että lähde osastolle. Ja mä en voi. Mun suunnitelmat menisi pilalle.

En ole edes juonut pitkään aikaan. En enää jaksa edes sitä. Aah pitäisiköhän mun kertoa jotain. Itsestäni. (Ei sussa ole mitään kerrottavaa, ei ketään kiinnosta) Okei. On mulla jonkinnäköinen perhe ja kavereita. (Mitä väliä ku ei ne ymmärrä sua) Ei ystäviä kuitenkaan. No ehkä yksi jolle voisin puhua kaikesta. Hän liittyy suunnitelmaani. Hän aikoo tulla mukaani. Mulla ei oo mitään harrastuksia. Tai semmoisia asioita mistä saisin jotain iloa. Viiltely helpottaa jonkin verran. Ja juominenkin helpotti oloa joskus mut ei enää näköjään. Ainiin. Luonteeltani olen ilkeä. Ja säälittävä. Ja niin väsynyt tähän kaikkeen. Olen kokenut liian paljon kaikkea. Kaiken huippuna oli kun rakkaani tappoi itsensä.

Meidän piti mennä naimisiin.

Piiri pieni pyörii

Ahdistus. Olen varmaan osastohoidon tarpeessa. Taas. Olen masentunut enkä pääse eteenpäin. Takana melkein vuoden sairasloma. Kaksisuuntainen mielialahäiriö, paniikkihäiriö, itsetuhoisuus. Liian paljon pahoja asioita. Velkahelvetti. Tahtoisin vain juosta kauas pois. Aina olen juossut väärään suuntaan. Mutta nyt olen oikeilla jäljillä, matkalla jonnekkin parempaan.

Tämä ei ole selviytymistarina. Tahdon luovuttaa. Aion luovuttaa. Pian. Tervetuloa seuraamaan viimeisiä päiviä.