maanantai 25. heinäkuuta 2011

10

Usko, toivo ja rakkaus. Joista suurin on rakkaus.

Suunnitelmien muutos. Lähden vasta sitten kun olen kussut uuden parisuhteeni. Olen onnellinen...välillä. Vaikka vieläkin tunnen itseni arvottomaksi. Mutta Hän saa minut joskus tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Kauniiksi ja pieneksi. Viattomaksi. Aivan ihana tunne. Mutta onko mikään ikuista? Kuinka kauan hyvää ansaitsen ennenkuin mr.Karma pilaa kaiken?

Mutta joo, iloisin mielin mennään eteenpäin. Toivoen parasta. En vain jotenki osaa elää tätä elämää. Tätä iloista elämää. Mä tiedän että tää menee rikki joskus. Ehkä olen vain hypomaaninen nyt. Menevä. Onnellisuus yhtäkuin hypomaanisuus. Minulla. En tiedä, en osaa erottaa niitä toisistaan. Luovuus katoaa. Onko väärin tahtoa että tulisi masennuskausi?



joka päivä yhtä taistelua
maniasta masennukseen
kunnes sä tulet ja pelastat mut
joka päivä samaa taistelua
itseni kanssa
mutta sä autat mua
vaan olemalla vierelläni
tuomalla mulle loipparia
halaat kun itken
yrität ymmärtää
ja kerrot että kaikki järjestyy
et päästä mua vajoamaan
tasapainoista
just mitä mä tarvin
kaavaa tähän kaaokseen
sivistyneesti valkkaria viinilaseista