Arvoitus

Shhh!

Siitä ei saisi puhua eikä kirjoittaa. Mutta ethän kerro kellekkään, osaatko pitää salaisuuden? Yksi viilto vain. Sitten lopetan. Mä lupaan.

"Korttitaloa rakennellessa, tuulta odotellessa
2000 mun ja mieli on musta
aurinko ei nouse huomenna
Jumala rakastaa eniten niitä jotka kuolee nuorena
Ai ai, sattuko sua, tapa ittes, ei täällä kukaan välitä
Jumala on humala tai aines, se kertoo et tänään sun pitäis kuolla"

"Nyt sun pitää syödä, nyt sun pitää juoda
mutta entä kun se ääni sanoo et sun pitää kuolla?
Laskut maksamatta, vieres joku paska akka
jaksamatta, ei jaksa jatkaa
Huutaen herää, toivon etten tuntisi ketään
suljen silmät etten tuntisi enää
Tunti tunnin perään, samat ajatukset
muistoja et pääse pakoon, kamalat ajatukset"

- Julma-Henriä

Olen itkenyt tänään. En jaksaisi enää. (No kerro nyt mitä sä oot tehny)
Huomenna ois terapia taas. Viimeviikolla skippasin sen. Pakko mennä huomenna. Mutta taas se ehdottaa että lähde osastolle. Ja mä en voi. Mun suunnitelmat menisi pilalle.

En ole edes juonut pitkään aikaan. En enää jaksa edes sitä. Aah pitäisiköhän mun kertoa jotain. Itsestäni. (Ei sussa ole mitään kerrottavaa, ei ketään kiinnosta) Okei. On mulla jonkinnäköinen perhe ja kavereita. (Mitä väliä ku ei ne ymmärrä sua) Ei ystäviä kuitenkaan. No ehkä yksi jolle voisin puhua kaikesta. Hän liittyy suunnitelmaani. Hän aikoo tulla mukaani. Mulla ei oo mitään harrastuksia. Tai semmoisia asioita mistä saisin jotain iloa. Viiltely helpottaa jonkin verran. Ja juominenkin helpotti oloa joskus mut ei enää näköjään. Ainiin. Luonteeltani olen ilkeä. Ja säälittävä. Ja niin väsynyt tähän kaikkeen. Olen kokenut liian paljon kaikkea. Kaiken huippuna oli kun rakkaani tappoi itsensä.

Meidän piti mennä naimisiin.