Mutta se oli vahinko

Kevyesti kuin höyhen
ei tarvitse painaa edes
aseeni terävä
kiiltää verestä
vähän vettä sekaan
kauniimpaa jälkeä
en pidätä hengitystä
en kanna taakkaa
luovutan
annan terälle vallan
helpoin askel
eteenpäin
uuteen päivään

"Ei uskoontulo anna sulle mitään anteeksi
haulikko suuhun, syö pillereitä tarpeeksi"

Tahtoisin viiltää. Niiiiin paljon. Mutta en saisi. Kaiken pitää olla hyvin ja näyttää juuri siltä. Ahdistaa. Tiedän että se ahdistus lievittyisi jos viiltäisin edes yhden kerran. Tulisi helpottunut olo. Mikä mua edes estää? En haluaisi luovuttaa. Pitää olla vahva. Yksi viilto, helpotus, helpotus, helpotus, syyllisyys, häpeä. Aaah. Taidampas kuitenkin viiltää. Yksi vain. Ei se haittaa mitään.

Yritys hyvä. Nousin ylös tästä ja pysähdyin. Jokin pistää vastaan. Ahdistaa. Tunnin päästä pitäisi lähteä psykiatrille. Apua!

Jännittää. Mä leikin saksilla juuri nyt. Tuskin painan edes terää ihoa vasten ja aaah verta. Vähän syvemmälle vielä, niin että käy kipeää, tuntuu joltain.

Voi luoja, helpotus. Voin hengittää taas. Olo on rento. Vaikka lähtikin vähä käsistä koko homma. Yhden sijaan tein kaksitoista. Syvää. Tuli pieni ongelma tässä.. Mulla ei ole enää näköjään yhtään sideharsoa. Tein sellaisen paperi-teippi-systeemin. Kelpaa se näinkin.

Äää oisin skipannu terapian tänää mut äiti aiko viedä mut sinne.. Pakkasin terän mukaan niin voin odotellessa vetää pari lisää.


Myöhemmin. Terapiat meni ihan hyvin, en kyllä kertonut sille mitä oon puuhaillut. Olotila on ihanan rento. Ihan ku vuoden paineet ois purkautunu noihin viiltoihin. Askel on kevyt. Mieliala on tasainen. Ei ahdista yhtään. Ihanaa. Aikuisten oikeasti, mun olo on mitä parhain nyt. Taisiis ei mitenkään kohonnut mieliala vaan helpottunut. Erittäin pelottava ajatus...mitä jos tähän tottuu.. Helpottaa oloaan viiltämällä. Oon mä ennenkin sen tien nähnyt. Toisaalta se tie on helppo kun on jotain millä lievittää ahdistusta. Mutta ei mikään maailman järkevin.