syylliset

Ja taas suunnitelmien muutoksia. Melkein ostin kuollettavan määrän ihanaa mmmmmmm subua. Mutta paras ystäväni pelasti minut. Tuli vielä viereeni nukkumaan että pärjään. Nyt vissiin haku päällä osastolle. Helvetin helvetti. Mutta vaikka toissayö menikin pieleen se ei tarkoita sitä ettenkö yrittäisi uudestaan. Pian. Huomenna oisi terapiaa mutta enhän mä sinne voi mennä kun se soittaa heti poliisit sinne. Saatanan vittu perkele.

Kädet ja jalat on kipeät. Viiltoja. Aaah. Kävin eilen suihkussa enkä pystynyt edes olemaan loppuun asti siellä. Se oli yhtäkuin helvetti.

Miehen kanssa asiat suunnilleenhyvin taas. Eilinen oli maailman ihanin päivä ikinä. Vaikka mulla meinaskin tulla morkkistelut päälle kokoajan. "No sun kanssa nyt ei ikinä ole tylsää näköjään" -mies. No ei varmana ole tylsää kun mä sekoilen kokoajan.

Pillerivarastot on aika täynnä. Pitäisi tyhjentää jo. Huomenna iso-rahapäivä ja ostan sen mitä jäi ostamatta viimeksi. Sitten oon tyytyväinen. Mä en tiedä enää mistään mitään enkä jaksa välittää.

Lopputeksteihin n.vuoden vanha kirjoitukseni : "Iloisuus ja positiivisuus on vaan harhaa, KUSETUSTA! Valehtelua. Faktoja on se että kaikki mihin mä kosken särkyy ja kaikki yritykset taistella täällä elämässä leviää käsiin! Mun pää on täynnä rikkinäisiä ajatuksia. En tiedä mitä tarkoittaa SANAT välittäminen, rakkaus tai huolenpito. Pelkkiä vitun SANOJA!"

Viimenen lause, kysymys, miksi mä?

"Lähtisitkö sä osastohoitoon?"

En lähde.

Okei. Kaks kotisairaanhoitajaa lähti just pois täältä. Kertoin kyllä niille tämän päivän suunnitelmani. Sanoivat vain että "nähdään keskiviikkona uudestaan". Ihana ahdistus taas. Voi luoja. Kohta tapahtuu.

Veitsi on teroitettu kotikonstein, kiitos googlen. Hyvää jälkeä tällä saa. Ihmeen hyvää.

Sairas mieli tekee sairaita asioita.

"Miltä sun tulevaisuus näyttää?
Jaksaksä tolla paskalla päiväs täyttää?
Valoa ei näy, valoa ei näy
Mä hajotan tän kaiken, tää maailma ei oo meitä varten
Juokse rahan perässä huora, luodit sun selässä huora
Kerrankin on elämälläs suunta, ku teidän kuuluu kuolla
Ääni mun sisällä sanoo niin - me palataan kotiin"

okei vielä yks

Itkit ja sanoit ettet enää jaksais
Luulin et kaikki ois taas hyvin
kun sanoit että kaikki järjestyy
Annettiin lupaus toisillemme
että jatketaan vielä elämää
Näin sut viimeisenä
enkä unohda sitä pusua ikinä
Meidän tiet eros ja samana iltana
sä menit kotiis ja tapoit itses
Meidän piti mennä naimisiin
Ajattelen sua joka ikinen päivä
Olin jo tulossa sun luokse
mutta sanoit ovella ettei mun aika oo vielä
Halasit mua ja työnsit mut pois
Ymmärrän jo vähän paremmin
Mutta kuka nyt istuu mun kanssa
laiturilla ja heittää mut jokeen?
Vieläkin sä vaan naurat ja
sanot että kaikki järjestyy


Rakkaimpani, huomenna nähdään!

jumala on kuollut

Pyysin apua. Jonkinlainen hätähuuto. Mä en saanut apua. Kukaan ei vastannut.

N: "Se on hoitovirhe jos viranomanen jättää vastaamatta tuollaiseen viestiin"

Jep. Mut lähinnä oon pettynyt itseeni. Uhkailin psykaa, taisiis että tekisin itselleni jotain. Ja en pystynyt koko viikonloppuna mihinkään.

Mutta huomenna tapahtuu, sen mä lupaan. Huomenna pitäisi tulla kotisairaanhoitsut. En tiedä vielä aukaisenko ovea. Jos ehtisin ennen sitä lähtemään. Mulla on maailman paras suunnitelma. Pikavippiä vähän lisää, veitsiostoksille, pilleriostoksille ja helvettiin tästä paikkakunnasta. Piiloon jonnekkin missä kukaan ei voi minua pysäyttää. Ahh.


Taitaakin sitten olla viimeinen päivitys tänne. Kiitos ja anteeksi ja muistakaa ryypätä! <3

Kiire

Ääääh mua pelottaa. Taas vaihteeksi. Eilen illalla iski aivan hirveät ahdistukset. Pelkäsin kuolemaa. Ja sitä että jos vedän yliannostukset niin en kuolekkaan. En todellakaan halua muuttua joksikin vihannekseksi. Niinkuin viimeksi, en osannut puhua kahteen päivään enkä kävellä neljään päivään. Jalat melkeen lähti. Melkeen halvaannuin saatana.

Mutta toisaalta, virheistä pitäis oppia. Eli otan niiiin paljon niitä lääkkeitä että lähtee henki varmasti. Ja viinaa. Ja ranteet auki. Ja hyppään vaikka sillalta samalla. <3

Muttajoo. Tänään terapiaa ja päätin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Kerron sille kaiken. En kyllä usko että se osaa mua auttaa, en tiedä osaako kukaan.

Voi ihana ahdistus. <3

Kaa(m)os

Kaaos mun pään sisällä. Itkettää ja naurattaa ja ahdistaa ja kaikkea yhtäaikaa. Raha-asiat kusee taas niiiin pahasti. En jaksaisi välittää. En uskalla hakea postia. Äääh pakko julkaista tännekkin näitä vanhempia tekstejä. Selittää olotilaani vähän.

Elämä on vaan leikki
panoksena oma henki
Leikkikaluna veitsi
tyttö sen keksi
Veitsi vielä kiiltää
kun ekan viillon viiltää
Kohta ei enää erota
mitkä viiltoja mitkä ihoa
Lavuaariin valuu
koko elämänhalu
Apua en edes halua
ettekö sitä tajua
Jos vain pääsis pois
helpompi mulla ois
Onhan täällä jo eletty
ja paljon lääkkeitä vedetty
Mut kun mikään ei auta
ei mikään jumalauta!

Olen miettinyt osastoa paljon. Osattaisko siellä auttaa mua? Terapiatyyppi plus lääkäri aikovat aloittaa lääkitykset takaisin mulle. Hyvä. Se liittyy lähtösuunnitelmaani. En minä mitään säännöllistä lääkitystä aio syödä. Säästelen ja kun on tarpeeksi otan kaiken kerralla - aaaah. Sitä odotellessa. Toisaalta osastolla on todellatodellatodella tylsää. Ja ahdistavaa. Ja äääh.. En tiedä mitä haluan. Viimeisimmän osastoreissun ajatukset koko paikasta ei nyt täsmää tähän hetkeen ollenkaan.


osastolla sut parannetaan
pahat ajatukset poistetaan
kauniiksi sut muutetaan
kuin syntyisit uudestaan
avaa silmät niin huomaat vaan
totuus on paljon pahempaa
lääkkeillä sut turrutetaan
avaa suu niin lisää saat
vapautta ei ollenkaan
täällä sut murretaan
lattialle poljetaan
eristyksiin suljetaan
koita itkee huuda vaan
kukaan ei välitä kuitenkaan



Äääh alan huomaamaan itsessäni masennuspiirteitä. Mieliala-oireet, järjetön väsymys, uniongelmat, paino tippunut erittäin paljon (mikänyt on aivan ihanaa) ja äää kaikki. Pahinta ehkä tämä väsymys. Herään aamulla ja itken tyhjästä, en jaksa pukea edes, en mitään. Niin rasittavaa. Mutta huomenna terapioimaan. Pitäisi hommata jostain masennuslääkkeitä. Niitä juuri jotka saisivat aikaan manian. Aijaijai ois niiin ihanaa olla maaninen. 

Iloinen ja onnellinen.

tahdonhuutaa

Herään. Takana melkeinvalvottu yö. En osaa nukkua. Vaikka pajauttaisin vähän kukkaa, laatutavaraa, tai vetäisin lätkän unilääkkeitä niin ei ja ei ja ei ja ei! Uni on katkonaista. Vaikeaa. Ahdistavaa. En jää sänkyyn makaamaan vaikka väsyttäisi vielä. Vielä tuntuu suhteellisen normaalilta. Normaali tarkoittaa nykyään ahdistavaa ja surullista, oottakaa kun kuulette todellisen ahdistuksen. Kahvinkeitin päälle ja vähintään kuusi kuppia. Aamun eka tupakka ahdistaa. En uskalla mennä edes ulos polttamaan sitä. Pelkään.

Kello 11. Mieliala heittelee miten sattuu. Tahdon tappaa itseni. Käyn suunnitelmani läpi uudestaan ja uudestaan. Tahdon viiltää. Tahdon viiltää niin paljon. Tämä ihana haluni saa aikaan mielettömän vitutuskohtauksen. Jotkut sanoo sitä paniikkikohtaukseksi. Minulla tämä kohtaus on aggressiivinen. Tahdon viiltää niin paljon. Sydän hakkaa ja hiki nousee otsaan. Pakko pestä naama uudestaan. Tupakka huulessa lähes kokoajan.

Klo 12. Kämpässä leijuu savupilvi, pakko tuulettaa. Pää on tyhjä, pakko siivota. En osaa keskittyä. Haluan ulos tästä asunnosta. Ahdistaa. Tahdon viiltää. Tahdon kuolla.

Klo 13. Kämppä on puhdas. Tahdon juoda. Haluan elää. Mä olen terve! Turhaa pilata käsiään viiltelyllä. Rumaa jälkeä.

Klo 14. Ajatukset harhailee. Kun viimeksi viilsin....mies sanoi suunnilleen "eihän nuo ole edes syviä". Olen niin saamaton etten osaa edes viiltää itseäni. Itsesääliä-häpeää. En kelpaa. En osaa edes satuttaa itseäni. Olisiko pitänyt vetää niin hyvin että pääsen tikattavaksi? Saan uutta inspiraatiota. Tahdon viiltää. Ja erittäin syvälle. Suunnittelen kauppareissua. Pitää ostaa terävämpi veitsi.

Klo 15. Mies tulee. Vittuunnun kaikesta edellisestä. Olen väsynyt. Hän ei jaksa. Antaa mulle aikaa pari tuntia. Lähtee pois. Alan nukkumaan. Tahdon olla yksin. Mietin voisinko jättää hänet. En halua. Rakastan häntä.

Klo 18. Juon. Olen iloinen. Kuuntelen musiikkia. Kohta olen humalassa. Puhun mitä sattuu. Iloisia asioita, tulevaisuuden suunnitelmia ja kaikkea järkevää.

Klo 21. Olen väsynyt. Tahdon kuolla. Tahdon viiltää. Päätän viiltää huomenna. Heti aamusta, kaikessa rauhassa. Haluaisin kirjoittaa. En pysty kun mies on seurana. Hän kyllä ymmärtää. Mutta ei kuitenkaan. Hän yrittää parhaansa. Hän tahtoo minulle vain hyvää. Toivottaa kauniita unia. Halaa. Sanoo että huomenna on parempi päivä, ihan varmasti. Hän lupaa.

Yö. Herään. Säpsähtelen. En saa unta. Nukahdan ja näen painajaista. Herään. Juon vettä. Juon teetä. Pelkään. Ahdistaa. En uskalla nukahtaa. En uskalla avata silmiä. Nukahdan.

Ja herään.

Mutta se oli vahinko

Kevyesti kuin höyhen
ei tarvitse painaa edes
aseeni terävä
kiiltää verestä
vähän vettä sekaan
kauniimpaa jälkeä
en pidätä hengitystä
en kanna taakkaa
luovutan
annan terälle vallan
helpoin askel
eteenpäin
uuteen päivään

"Ei uskoontulo anna sulle mitään anteeksi
haulikko suuhun, syö pillereitä tarpeeksi"

Tahtoisin viiltää. Niiiiin paljon. Mutta en saisi. Kaiken pitää olla hyvin ja näyttää juuri siltä. Ahdistaa. Tiedän että se ahdistus lievittyisi jos viiltäisin edes yhden kerran. Tulisi helpottunut olo. Mikä mua edes estää? En haluaisi luovuttaa. Pitää olla vahva. Yksi viilto, helpotus, helpotus, helpotus, syyllisyys, häpeä. Aaah. Taidampas kuitenkin viiltää. Yksi vain. Ei se haittaa mitään.

Yritys hyvä. Nousin ylös tästä ja pysähdyin. Jokin pistää vastaan. Ahdistaa. Tunnin päästä pitäisi lähteä psykiatrille. Apua!

Jännittää. Mä leikin saksilla juuri nyt. Tuskin painan edes terää ihoa vasten ja aaah verta. Vähän syvemmälle vielä, niin että käy kipeää, tuntuu joltain.

Voi luoja, helpotus. Voin hengittää taas. Olo on rento. Vaikka lähtikin vähä käsistä koko homma. Yhden sijaan tein kaksitoista. Syvää. Tuli pieni ongelma tässä.. Mulla ei ole enää näköjään yhtään sideharsoa. Tein sellaisen paperi-teippi-systeemin. Kelpaa se näinkin.

Äää oisin skipannu terapian tänää mut äiti aiko viedä mut sinne.. Pakkasin terän mukaan niin voin odotellessa vetää pari lisää.


Myöhemmin. Terapiat meni ihan hyvin, en kyllä kertonut sille mitä oon puuhaillut. Olotila on ihanan rento. Ihan ku vuoden paineet ois purkautunu noihin viiltoihin. Askel on kevyt. Mieliala on tasainen. Ei ahdista yhtään. Ihanaa. Aikuisten oikeasti, mun olo on mitä parhain nyt. Taisiis ei mitenkään kohonnut mieliala vaan helpottunut. Erittäin pelottava ajatus...mitä jos tähän tottuu.. Helpottaa oloaan viiltämällä. Oon mä ennenkin sen tien nähnyt. Toisaalta se tie on helppo kun on jotain millä lievittää ahdistusta. Mutta ei mikään maailman järkevin.