Oon aloittanu kirjoittaa varmaa viiskytä kertaa jotain, mutta aina päädyn poistaan kaiken. Tämänkin varmaan kohta. Laiska tyhmä ja saamaton, minä. Mies ehkä tulee terapiaan mukaan tässä jokukerta. Hänenkään mielestä hoitosuhteeni ei nyt oikein toimi. Mun vointi menee kokoajan huonommaks ja huonommaks. Sunnuntaisin, kun näkee perhettä, jaksaa tsempata aina sen pari tuntia. Sen jälkeen olo on niiiin väsynyt ja nukahtaa melkein samantien. Jotenkin niidenkin näkeminen on henkisesti aivan helvetin raskasta. Vaikkakin mukavaa. Pelattiin korttia ja syötiin hyvin. Viimeiset puolituntia en jaksanut enää sanoa mitään. Enkä keskittyä. Sitten vain taas huomaa yhtäkkiä, niinku ois heränny jostain unesta, että aaa nyt mä olenkin takaisin kotona. Miettii vain että sanoinkohan edes "heippa" kun lähdin.
"Mä herään aamulla, päällä kauhee krapula,
vedän ekat savut, ja tajuun ei auta tabutkaan
Kaikki on kaukasta,
mutsi nalkuttaa ja pihalla leikkivät lapset vaa ärsyttää mua naurullaan
En saa hampait pestyy, haisen paskalta,
tukka rasvas, en jaksa leikkaa ni kasvatan
Mä en tee mitään ja silti mul on raskasta,
laskut pitäis maksaa ja muuta vastaavaa"
"Nouse jo ylös" ei pysty
"Oot sä menos duuniin?" ei pysty
"Siivoisit joskus" ei pysty
"Mee käymään lääkäris" ei pysty
"Hanki joku harrastus" ei pysty
"Nauttisit elmästä" ei pysty
"Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty
"No tekisit ees jotain" ei pysty
Skandaali - Ei pysty
Mä niiiin toivoin että lääkkeitten lopettaminen sais aikaan pienoisen manian, mut ei. Pelkkää masennuspaskaa. Ärsyttää tämmöinen. Kun ei jaksa liikkua mihinkään. Ei jaksa tehdä mitään.
Ja silloin kun tuntuu et psyyke hajoo
tartun pulloon epätoivosesti
yritän niellä kaiken tän pahan olon
pala kurkussa ja paine rinnassa
ei ne lähe siitä mihinkään
"Mä herään aamulla, päällä kauhee krapula,
vedän ekat savut, ja tajuun ei auta tabutkaan
Kaikki on kaukasta,
mutsi nalkuttaa ja pihalla leikkivät lapset vaa ärsyttää mua naurullaan
En saa hampait pestyy, haisen paskalta,
tukka rasvas, en jaksa leikkaa ni kasvatan
Mä en tee mitään ja silti mul on raskasta,
laskut pitäis maksaa ja muuta vastaavaa"
"Nouse jo ylös" ei pysty
"Oot sä menos duuniin?" ei pysty
"Siivoisit joskus" ei pysty
"Mee käymään lääkäris" ei pysty
"Hanki joku harrastus" ei pysty
"Nauttisit elmästä" ei pysty
"Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty
"No tekisit ees jotain" ei pysty
Skandaali - Ei pysty
Mä niiiin toivoin että lääkkeitten lopettaminen sais aikaan pienoisen manian, mut ei. Pelkkää masennuspaskaa. Ärsyttää tämmöinen. Kun ei jaksa liikkua mihinkään. Ei jaksa tehdä mitään.
Ja silloin kun tuntuu et psyyke hajoo
tartun pulloon epätoivosesti
yritän niellä kaiken tän pahan olon
pala kurkussa ja paine rinnassa
ei ne lähe siitä mihinkään
Sitten vähän viikonlopun fiiliksiä. Neiti N:n kanssa herkkiä hetkiä.
kädet veressä
siivoon sun jälkiä
tahroja lattiasta
verta kivusta
mörköihin luotettu
tahtomattaan vuodatettu
liikaa tuskaa
mieli pelkkää mustaa
pakkomielle
etkä ikinä pääse sen edelle
Plääh pelkkää paskaa kaikki. Oon minäkin joutunut turvautumaan veitseen ja verileikkeihin tässä pari kertaa. Pakkomielle. Se vain helpottaa joskus. Vaikka kuinka vannoin ja lupasin ööh uutenavuotena että mun suhde puukkoon on ohi. Vitun paskat. Etkä ikinä pääse sen edelle. Se on melkeimpä ihan eri ihminen silloin joka viiltelee minua. Kuiskaa korvaani että mua ei ole enää olemassa kesällä ja et mun ei tarvi huolehtia siitä että pitäisi olla lyhythihaisilla näin rumilla käsillä. Kaikenlaisia ihmejuttuja sitä.
Huomasin niinku äsken että täytän ens kesänä kakskytvitunYKS vee. Ja näinki aikuinen ossaan olla. Ja vain peruskoulun käyneenä. JUMALAUTA.
Sitte taas se idiootti-ääni sanoo että älä huoli, ei sua oo enää kesällä, ei sun tarvi täyttää enää vuosia.
Joo, pää vähä pipinä taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti