Ei voittoja, ei tälläkään kertaa. Peruin sitäpaitsi tärkeän perhetapaamisen tältäpäivältä K:n takia. Ja hän on se jota kutsuin ystäväksi. Kaikkihan lähti siitä kun ajauduttiin baariin. Tietenkin. Aivan, mistä muualta löytäisin itseni, joo, kyllä. Pöydässä pari tuntematonta plus minä ja K. Herra X käski minua kysymään 3 henkilökohtaista kysymystä itsestään. Sanoin, että "kerro yksi hyvä ja paha luonteenpiirre itsestäsi". Hän löysi ne helposti. Sitten vuorossa K. Hänkin löysi ne helposti. Sitten K kysyy minulta samaa. Ja alkaa luetella minun huonoja puoliani että minkä niistä valitsen. Okei, itsetunto romahtaa just tässä kohtaa. Eikä siinä vielä kaikki. Kun löydetään minulle se huonoin puoli, hän alkaa tivaamaan sitä hyvää puoltani. Minun mielestä hyvä luonteenpiirteeni on "------paljon miettimistä, en mä tiedä". K:kaan ei löydä yhtään.
Mietin itsekseni hyviä ja huonoja puoliani. Itse löydän hyviä (oikeasti hyviä) jonkinverran. Kaikkihan ensin löytää itsestäänsä ne huonot puolet.
Mutta sitten. Ihan kuin en olisi jo järkyttynyt K:n käytöksestä tarpeeksi, hän alkaa ladella huonoja puoliani lisää. Ja lisää, ja lisää. Ja sanoo vielä lopuksi ettei hän keksi minusta mitään hyvää. Sanoo vain että mä olen luonnonkaunis. Se ei ole luonteenpiirre. Sanoo hän yhdeksi HYVÄKSI luonteenpiirteekseni manipuloinnin taidon. Se ei ole enää totta. En tee enää niin.
Aika ottaa taas etäisyyttä. Neiti N on viimeinen ystäväni. Ja hänkin aikoo luultavastikkin tappaa itsensä. Kukaan ei ole täällä minun takia. Ei minulla ole ystäviä. Apua. Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä? Vaikka minä yritän olla kiltti ja ystävällinen ja hankkia uusia ystäviä! Ehkä olenkin oikeasti pelkkiä huonoja luonteenpiirteitä.
Huono fiilis. Mietin jo hetken aikaa paria syvää viiltoa oikeaan käsivarteeni. Vasen on jo niin täynnä ja ruma ja oikea tarvitsisi vähän tasapainoa. Miten ihmiset voikaan vaikuttaa minuun näin paljoa? Onneks on tuo mies, se vaan nukkuu ja käy koulussa ja välillä pakotan sen syömään. Mä rakastan sitä. Ollaan etsitty asuntoa ihan urakalla ja tässä kuussa irtisanon omani. Että maaliskuussa uus asunto sitten! Jotenki pelottaa, pelottaa. Pelkotiloja. Pelkään kusevani taas kaiken. Pelkään niin paljon etten voi elää! Aina pitää miettiä minne menee.
Hieno esimerkki, olin vaatekaupassa siskon ja veljen kanssa. Sain ihan mielettömän paniikkikohtauksen ja piti mennä ulos. Suunnilleen juosta. Toinen paniikkikohtaus tän episodin jälkee. Tuli just se tunne että pyöryy kohta, unohtaa kato hengittää. Onneks mies oli siinä vieressä ja sanoi mulle että "mennää tonne hyllyje välii hengittelee". Alko vaan naurattaan ja siinä sitte hengiteltiin ja sitte pääsinki jo pois koko vaatekaupasta. Onneks on näitä online-vaatekauppoja. En vittu ikinä selviäis ilman niitä. Tai sitte olisin alasti.
Noni nyt alkaa jo ajatus kiertään. Koko illan pointsi on se, että siirsin perhetapaamista tällaisella paskalla illalla jonka lopputulos on se, että mä olen aivan jumalattoman hirveä ihminen ja oikeesti mun ois pitäny kuolla sillo viimekerralla. KIVA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti